Podetko kirjanpitopelkoa? Ahdistavatko talousasiat? Tempus-palvelumme auttaa.

Raha, talousasiat ja verotus koetaan usein hankalina. Ne tuntuvat epämukavilta ja mielellään niihin liittyviä hommia lykkää ja lykkää eteenpäin. Hammaslääkärikoulusta ei näihin kiemuroihin juuri eväitä saa. Usein talousasioita miettiikin vasta pakon edessä, esimerkiksi yllättävässä elämän muutostilanteessa.

Parhaimmillaan kirjanpitäjä ajattelee asioita ja tekee kirjanpitoa ennen kaikkea omistajayrittäjää ja yritystä ajatellen. Yrityksen talous vaikuttaa omistajansa talouteen ja myös toisin päin. Kirjanpitokuittien ohella hyvä kirjanpitäjä huolehtii myös omistajayrittäjästä. Nykyaikainen kirjanpito ei ole enää jälkikäteistä paperikuittien kirjaamista, vaan täysin paperitonta ja reaaliaikaista.

Terveydenhuollon ammattilaisen ei tarvitse debetiä ja kreditiä syvällisesti osatakaan. Tärkeintä on, että kirjanpitäjäsi osaa kertoa asioista ymmärrettävästi. Erinomainen kirjanpitäjä ajattelee asioita rinnallasi ja puolestasi. Hän tekee suosituksia ja miettii tarkoituksenmukaisia toimintatapoja – aivan samoin kuin hammaslääkäri toimii omassa kliinisessä työssään asiakkaansa parhaaksi.

Tällaisia me Kielokalliolla olemme, hammaslääkäri- ja yrittäjäystävällisiä! Autamme myös kirjanpidossa ja huolehdimme Sinusta ja yrityksestäsi.
Ja Tempus-palvelumme auttaa kirjanpitopelkoon.

Ota yhteyttä