”Aidosti asiaamme hoitamassa”
Outi Aalto, toinen A&O Mediclinics Oy:n omistajista, tiedosti yrityksen myymistä suunnitellessaan, että parhaaseen lopputulokseen pääsee ulkopuolisen avustuksella. – Kielokallio kuunteli meitä, löysi hyvän ostajaehdokkaan ja johti neuvottelut loistavasti yhteisymmärrykseen.
Yrityksen toimitusjohtajana työskennellyt Aalto arvosti Kielokallion aktiivista asiakaspalvelua sekä kustannusten selkeää raportointia.
– Kielokallio tutustui yritykseemme, suoritti arvonmäärityksen, teki yritykseen tutustumisen helpoksi ja varmisti, että meille löytyi juuri sopiva ostajaehdokas. Olimme aina ajan tasalla, Aalto toteaa.
Langat käsissä miellyttävällä otteella
Outi Aalto kertoo suosittelevansa Kielokalliota monestakin syystä.
– Kauppaamme hoitanut Tiina Ojala toimi selkeästi ja varmasti. Hän osasi ottaa asiat haltuun tekemättä siitä numeroa. Yhteistyö hänen kanssaan oli erittäin miellyttävää, ja asioista oli helppo puhua, Aalto painottaa.
– Oman elämäntyön myyntiin suhtautuu tunteella. Kielokallio toi ulkopuolisena mukaan järkinäkökulman sekä perustelut, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla – mielipiteitämme sivuuttamatta. Luotamme toistemme asiantuntemukseen.
Perusta uudelle uralle
Myyntipäätös on ollut Aallon mielestä ehdottomasti oikea ratkaisu. Hän työskentelee nyt ostajayrityksessä Etelä-Suomen aluepäällikkönä.
– Sain Kielokalliolta kaiken kirjallisen avun neuvotteluprosessissa.
He tietävät, mitä työsopimuksessa kannattaa ottaa huomioon. Nyt saan tehdä työtäni suuremmassa mittakaavassa. On hienoa olla viemässä eteenpäin historiansa alkuvaiheessa olevaa ketjua, Outi Aalto kertoo innostuneena.